Muutoksenhaku kunnan päätöksiin

Kunnan viranomaisten päätöksiin voidaan hakea muutosta eri tavoin riippuen siitä, mitä asiaa päätös koskee. Kunnan viranomaisen päätökseen liitetään muutoksenhakuohje, josta ilmenee tarkat tiedot muutoksenhakemiseksi.

Muutoksenhakija on velvollinen tutustumaan huolellisesti muutoksenhakuohjeeseen ja toimimaan ohjeen mukaisesti. Jäljempänä annettavat tiedot ovat yleistä tietoa, eivätkä ne miltään osin korvaa virallisia muutoksenhakuohjeita eikä kunta vastaa verkkopalvelussaan mahdollisesti olevista virheistä tai puutteista.


Kaikki kunnan päätökset eivät ole muutoksenhakukelpoisia. Mikäli päätös koskee ainoastaan valmistelua tai täytäntöönpanoa, päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta tai valitusta. Myös muutoksenhakukielto ilmoitetaan muutoksenhakuohjeissa. 

Kuntalaki: oikaisuvaatimus ja kunnallisvalitus

Kunnan viranomaisen päätöksiin haetaan muutosta kuntalaissa säädetyllä tavalla yleensä sellaisissa asioissa, joissa viranomaisen toimivalta perustuu kuntalakiin.


Kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen voi asianosaisen lisäksi tehdä jokainen kunnan jäsen. Asianosaisena pidetään sitä, johon päätös kohdistuu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimus on kunnallisvalituksen pakollinen esivaihe kunnan muiden viranomaisten kuin valtuuston päätöksistä. Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus tehdään päätöksen tehneelle toimielimelle eli kunnanhallitukselle tai lautakunnalle. Toimielimen alaisten viranomaisten päätöksestä oikaisuvaatimus tehdään kuitenkin ylemmälle toimielimelle.

Kunnallisvalitus

Valtuuston päätökseen sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan oikaisuvaatimuksen johdosta antamaan päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella hallinto-oikeudelta. Valitusoikeus on lähtökohtaisesti vain oikaisuvaatimuksen tehneellä.


Mikäli toimielin on muuttanut päätöstään oikaisuvaatimuksen johdosta, kunnallisvalituksen saa tehdä myös kunnan jäsen. Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.


Kunnallisvalitus on laillisuusvalitus, jonka saa tehdä ainoastaan sillä perusteella, että
1. päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
2. päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
3. päätös on muuten lainvastainen.

Erityislainsäädäntö: hallintovalitus

Kuntalaki on kunnallishallintoa koskeva yleislaki, jonka erityislait syrjäyttävät ristiriitatilanteessa. Kunnan viranomaiset tekevät päätöksiä esimerkiksi sosiaali-, terveydenhuolto-, ympäristö- ja opetustoimen lainsäädännön perusteella.


Erityislainsäädännössä valituslajina on useimmiten hallintovalitus, jonka voi tehdä ainoastaan asianosainen. Hallintovalitus on tehtävä hallinto-oikeudelle pääsääntöisesti 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Hallintovalitus voidaan tehdä sekä laillisuus- että tarkoituksenmukaisuusperusteella.