Vesihuollon kehittämissuunnitelma

Paimion kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelman tavoitteena on selvittää kunnan vesihuollon nykytila, kehittämistarpeet ja esittää kehittämisratkaisut. Suunnitelmassa otetaan huomioon vesihuolto kunnan vesihuoltolaitoksen toimintaalueella ja sen ulkopuolella. Suunnitelman ennusteet ovat vuoden 2035 mukaiset ja kehittämistoimenpiteet on laadittu vuoteen 2030 asti. Kehittämissuunnitelmaa tulisi päivittää neljän vuoden välein tai tarvittaessa. 

Kehittämissuunnitelman laatiminen perustuu vesihuoltolakiin. Vesihuoltolain mukaan kunnan tulee kehittää vesihuoltoa alueellaan yhdyskuntakehitystä vastaavasti vesihuoltolain tavoitteiden toteuttamiseksi sekä osallistua vesihuollon alueelliseen yleissuunnitteluun (Vesihuoltolaki, 2 luku, 5 §).