nettiin_infra

Vireillä ja tulossa olevat infrahankkeet 2017

Töiden suoritusajat ovat ohjeellisia ja hankkeiden työjärjestys saattaa muuttua vuoden aikana.


  • Saaren alueen kunnallistekniikan 4. vaihe (Mesiangervon loppuosa, Naskarlantietä n. 220 m ja Tiltaltti)  toteutetaan helmi-toukokuussa, urakoitsijana Askalan Maansiirto Oy. Kaapelointitöitä alueella saatetaan tehdä vielä kesäkuussa. 
  • Meijeritien (Kauppatien) alueen kadunrakennus ja yleisten teiden (Paimiontie ja Kravinkuja) parannustyö on käynnissä. Kohde on valmis päällystyksineen ja valaistuksineen syyskuun loppuun 2017. 

  • Uutta katuvalaistusta rakennetaan Juliuksentielle, Kohisevantielle, Naalitielle sekä Pajulintuun ja Kivitaskulle touko-kesäkuussa. Samassa katuvalaistusurakassa vaihdetaan elohopeavalaisimia led-valaisimiksi n. 200 kpl eri puolella Paimiota. 

  • Touko-kesäkuussa uusintapäällystetään Vanha Turuntie (vkot 23-24) ja Untontien alueen kadut. Päällystysurakoitsija kilpailutetaan alkuvuodesta.

  • Toukokuussa tehdään Oinilan maauimalan liikennejärjestelyjä omajohtoisena työnä.

  • Lokakuussa alkaa Spurilantie-Puranpojantien ja Jönsintien kadunrakennusurakka jatkuen kevääseen 2018. Tavoitteena on, että uusi Spurilantie-Puranpojantie voidaan avata liikenteelle päällystettynä ja valaistuna kesällä 2018.