Paimion esihistoria

Paimion alueella on ollut asutusta jo tuhansia vuosia. Jääkauden aikana maa painui jäämassojen painon alla ja jäi siksi ensiksi sulamisvesien alle. Paimionkin alue paljastui veden alta vasta maankohoamisprosessissa, joka jatkuu, joskin paljon hidastuneena, vielä tänäkin päivänä. Ensiksi veden alta paljastui tietysti korkeimmat kohdat mäet ja harjanteet. Paimion alueella voidaankin tarkastella asutuksen leviämistä yhteydessä maankohoamisen etenemiseen.

Kivikausi


Varsinaisia mesoliittisen ajan asuinpaikkoja alueelta ei tunneta, mutta siihen aikaan ajoitetut esinelöydöt kertovat ihmisten ainakin käyneen täällä, ehkä saalistamassa rannikon saaristossa. Kivikauden nuoremman vaiheen neoliittisen kauden asuinpaikkoja sen sijaan tunnetaan tällä hetkellä 11. Ne sijoittuvat maastoon oikeastaan lyhyesti sanoen Spurilan alueesta pohjoiseen sijaitsevalla harjualueelle, joka oli tähän mennessä paljastunut veden alta ja kuivunut asuinkelpoiseksi. Tämä harjualue on maastollisesti ja maaperällisesti kivikauden tyypillistä asuinaluetta, asumukset sijaitsevat yleisimmin etelärinteillä hiekkaisessa maastossa ja lähellä vettä. Vaikka nykyään nämä paikat ovatkin melko kaukana vedestä, sekä joesta että merestä, niin asuttamisen aikoihin ranta oli vain muutaman kymmenen metrin päässä.

 

Kivikauden ihmisen elämäntyyli ei vielä muokannut ympäröivää maastoa paljoakaan, voimme havaita maan päällä ainoastaan asuinpainanteita tai pyyntikuoppapainanteita. Ihmistoiminnasta kertovat kuitenkin ensinnäkin esinelöydöt sekä nykyisen maanpinnan alle jääneet asutuksen merkit. Kivikautiset asuinpaikat voidaankin yleensä todeta varmasti vain arkeologisissa kaivauksissa, joissa maasta voi paljastua esimerkiksi lieden jäänteitä tai hautauksia.

 

Pronssikausi

 

Pronssikaudella ihmiset muokkasivat ympäristöään enemmän, rakennettiin muun muassa näkyviä hautamuistomerkkejä, kiviröykkiöitä, joita tunnetaan Paimion alueelta noin 40. Osa niistä on säilynyt melko huonosti, niitä on vuosien saatossa muun muassa kaiveltu aarteenlöytymisen toivossa. Osa on kuitenkin lähes alkuperäisessä asussaan ja niissä suoritetut arkeologiset kaivaukset paljastavat uutta tietoa pronssikautisesta elämästä. Röykkiöistä on löydetty muun muassa pronssiesineitä sekä palaneita luita kertomassa polttohautauksen käytöstä.

 

Rautakausi

 

Rautakaudella ihmisten elinkeinoksi oli jo vakiintunut maatalous metsästyksen oheen. Maatalous vaati vakiintuneempaa elämäntyyliä, ehkä syntyi tarve puolustaa omia maita, joten piti perustaa tähystys- ja puolustautumispaikkoja. Tällaisia ovat ehkä niin sanotut linnavuoret, joita Paimion alueelta tunnetaan 5. Rautakauden 1500 vuoden kuluessa oli käytössä myös useita hautaustapoja, Paimion alueelta tunnetaan 11 erillistä kalmistoaluetta, jotka edustavat koko kauden aikana käytettyjä tapoja. Rautakauden muistoja maastossa ovat myös uhrikivet eli kuppikivet, joita tunnetaan Paimiosta 2. Nämä kuppikivet ovat yleensä isohkoja maakiviä tai kallion paljastumia, joihin on kaiverrettu 1 tai useampia pieniä syvennyksiä eli kuppeja.

 

Yleistä esihistoriasta

 

Suomessa esihistoriallinen aika eli aika jolloin ensimmäisiä ihmisiä saapui elämään tänne alkoi noin

10 000 vuotta sitten, kun viimeinen jääkausi päättyi. Alkoi kivikausi, jolloin ihmiset elivät metsästyksellä ja keräilyllä käyttäen pääasiassa kivestä valmistettuja työkaluja. Kivikausi jaetaan vanhempaan, mesoliittisen vaiheeseen ja nuorempaan eli neoliittiseen vaiheeseen. Neoliittisen kivikauden katsotaan Suomessa alkavan keramiikan käyttöön ottamisesta, mikä tapahtui noin 5000 eKr.

 

Seuraava esihistorian ajanjakso on pronssikausi, joka alkaa Suomessa noin 1500 eKr. Kuten kauden nimityskin kertoo, uusi materiaali, metalli, otettiin käyttöön ensimmäistä kertaa. Rautakausi on esihistorian viimeinen ajanjakso, se alkoi noin 500 eKr. ja kesti noin vuoden 1100 tienoille, kunnes alkoi historiallinen aika. Historiallisen ajan katsotaan alkavan siitä kun ensimmäisiä Suomea koskevia tietoja alettiin kirjoittaa ylös sekä idän että lännen valtakunnissa Novgorodissa ja Ruotsissa.


Teksti: Hanna-Leena Salminen