viva vista nakyma2

Romanikulttuuria sanoin ja sävelin – aina Karjalasta asti

27.11.2018 klo 18:00-20:00

Suomen Kirjallisuuden Seuran tutkijat Risto Blomster ja Kati Mikkola kertovat Paimiossa asuneen Matti Simolan keräämästä mittavasta romaniperinneaineistosta. Muusikko Pertti Palm esittää suomalaista ja kansainvälistä romanimusiikkia. Vapaa pääsy!

Tilaisuus järjestetään tiistaina 27.11. klo 18 Paimion kaupungintalon Paimiosalissa (Vistantie 18).


Vuosina 1957-1978 työmies Matti Simola (syntynyt 1926) lähetteli romanien kansanperinteen kokoelmiaan Kansanrunousarkistoon ja osoitteekseen hän antoi ensin ”Salo, Lautela” ja sitten 1964 lähtien ”Aakoinen, Hevonpää (Paimio)”. Asuinpaikkana hänellä on ollut myös Somero. Simola kuoli Paimiossa 2004.

Kuva 1_Matti Simola_pieni
Matti Simola


Simolan aineisto on harvinainen poikkeus ikäistensä keruuaineistojen joukossa, ja myös poikkeus SKS:n romaniaineistojen joukossa. Hän oli tehnyt jatkuvasti päiväkirjamaisia muistiinpanoja elämästään 1930-luvun alusta lähtien. Simola ilmeisesti kiersi lapsesta saakka romanien kanssa Suomea ristiin rastiin eri puolilla Suomea ja Karjalaa.

SKS:n tutkijat Risto Blomster ja Kati Mikkola ovat julkaisseet näihin keruuaineistoihin perustuvan artikkelin, joka julkaistaan lokakuun lopulla ilmestyvässä Kalevala-seuran vuosikirjassa. Paimiosalissa kuullaan poimintoja noiin tästä artikkelista ja otteita Simolan kirjoittamista aineistoista.

Tämä tapahtuma on osa Paimion kirjaston Kadonneen asiakkaan jäljillä -hanketta.