Uutiset

3.2.2017 13.30

Aalto-kaupungeille perustettiin oma yhteistyöverkosto

Aalto-kaupungeille on perustettu oma yhteistyöverkosto Alvar Aalto -säätiön ja Jyväskylän kaupungin aloitteesta. Paimio liittyi mukaan tähän yhteistyöverkostoon.

Verkoston tarkoituksena on tiivistää yhteistyötä Aalto-kaupunkien välillä ja kasvattaa Aalto-tietoutta sekä kotimaassa että ulkomailla.

Ensimmäisessä vaiheessa mukana on yhteensä yksitoista suomalaista kaupunkia. Verkoston perustamisasiakirjan allekirjoittivat Jyväskylässä perjantaina 3.2.2017 Alajärvi, Espoo, Eura, Helsinki, Jyväskylä, Kotka, Paimio, Pori, Rovaniemi ja Seinäjoki. Varkaus allekirjoittaa perustamisasiakirjan myöhemmin helmikuussa 2017.

”Idea Aalto-kaupunkien verkostosta on ollut idullaan jo pidemmän aikaa. Kaupunkien väliselle yhteistyölle on selvä tilaus”, kertoo Alvar Aalto -säätiön johtaja Tommi Lindh.

”On hienoa, että verkoston perustamisasiakirja allekirjoitettiin juuri Jyväskylässä. Täällä on monipuolinen läpileikkaus koko Aallon tuotannosta”, sanoo Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto.


Aalto-kaupunkien verkostoon voi liittyä suomalainen tai ulkomaalainen kaupunki tai kunta, jonka alueella on vähintään yksi Alvar Aallon toteutunut merkittävä suunnittelukohde. Kaiken kaikkiaan Aalto-kaupunkeja löytyy nelisenkymmentä ympäri maailman.


Vapaamuotoinen verkosto mahdollistaa mukana oleville kaupungeille ja Alvar Aalto -säätiölle entistä tiiviimmän ja monipuolisemman yhteistyön erityisesti Aaltoon liittyvän viestinnän, markkinoinnin, matkailun sekä näyttely- ja tapahtumatuotannon osalta. Tavoitteena on kasvattaa Aallon tunnettavuutta ja brändiä kotimaassa ja ulkomailla.


”Toiveena on, että tulevaisuudessa verkostosta on muodostunut kaikki Aalto-kaupungit kattava kansainvälinen toimija”, sanoo Lindh.




Palaa otsikoihin