Siirry sisältöön

Asukasbudjetoinnin ensimmäisestä vuodesta Paimiossa hyvät kokemukset

Paimiossa toteutettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa asukasbudjetointia. Paimiossa asukasbudjetointia toteutetaan nimellä MunPaimio -asukasbudjetti. Toisen kauden ehdotusaika starttaa tammikuun puolivälissä.

Piirroskuvassa paimiolaisia rakennuksia ja teksti Millainen on mun Paimio? Paimion Asukasbudjetti 2024.

Paimiossa asukasbudjettiin oli kaupunginvaltuuston päätöksellä varattu 45 000 euron määräraha, josta 25 000 euroa teknisen toimialan toteutuksiin ja 20 000 euroa hyvinvointilautakunnan alaisten palveluiden (HYTE) alaisiin toteutuksiin.

Tammi-helmikuussa kerättiin kaupunkilaisilta ehdotuksia, joista 17 eri ehdotusta pääsi äänestykseen, joka toteutettiin huhtikuun alussa. MunPaimio -hankkeisiin saapui kaikkiaan äänestysvastauksia kaikkiaan 432 äänestäjältä, joka on asukaslukuun suhteutettuna korkeampi määrä, kun verrataan useaan muuhun alkuvuoden aikana asukasbudjetointia toteuttaneeseen varsinaissuomalaiseen kaupunkiin.

Äänestystulosten perustella päästiin toteuttamaan kahdeksan erilaista hanketta.

Kaikki hankinnat on tehty – osa asennuksista ensi keväänä

Kaikki toteutusvaiheeseen liittyneet hankkeet ovat toteutuneet suotuisasti, myös niille myönnettyjen määrärahojen puitteissa. Kahden teknisen toimialan alaisuuteen kuuluneen hankkeen, eli:

  • Luontopolku lapsille Parantolan metsiin ja
  • Esteetön reitti maauimala Ankkalammen ympäristöön

osalta asennus- ja viimeistelytyöt jatkuvat keväällä 2025. Kaikki materiaalihankinnat on kuitenkin niidenkin osalta jo suoritettu.

Seuraavat hankkeet on toteutettu loppuun asti:

  • Ilmainen kesäkurpitsapelto
  • Tunnetun pop-artistin konsertti kaupunkilaisille
  • CrazyLight-nopeuspelikone nuorisotalolle
  • Kiinteitä piknikpöytiä Jokipuistoon
  • Uimahalli Solinan viihtyvyyden parantaminen

Aivan loppusuoralla on hanke Ohjaaja kuntosali Kolinaan 1 päivänä viikossa. Viimeiset, maksuttomat, ohjauskerrat ovat perjantaina 13.12. ja 20.12.

Kuntosalin työntekijä ohjaa kuntosalilaitetta käyttävää asiakasta.

Kaupunkilaisilta on tullut pääosin positiivista palautetta määrärahalla tuotettujen hankkeiden toteuttamisesta.
Esimerkiksi Nuorisotalo Tillintuvalle hankittu CrazyLight -nopeuspelikone on ollut loppusyksyn aikana erittäin aktiivisessa käytössä.
Uimahalli Solinaan hankittuja vesiliikuntavälineet ovat saaneet kiitosta!

Paimion AsBu puolestaan kiittää kaikkia ideoita jättäneitä. Asukasbudjetti antoi myös kaupungille erittäin tärkeää tietoa siitä, minkälaisia tapahtumia toivottaisiin ja millaisia rakennushankkeita tai lähiliikuntapaikkoja toivottaisiin. 

Tarkempia tietoja hanketoteutuksista löytyy MunPaimio -asukasbudjettisivulta.

Uusi MunPaimio -kausi alkaa 13.1.2025

Vuonna 2025 toteutetaan Paimion toinen asukasbudjetointikausi paljolti ensimmäisen kauden kaltaisesti.
Toteutettavien hankkeiden kokonaisbudjetti on jälleen 45 000€. Ehdotuksia uusiksi hankkeiksi voi jättää 13.1. – 9.2.2025.
Tarkemmin uudesta MunPaimio -kaudesta tiedotetaan tammikuun alussa.

Lisätietoja

Liikunta- ja hyvinvointikoordinaattori Matleena Koskinen
matleena.koskinen@paimio.fi, 02 474 5329