Siirry sisältöön

Juhlavuosi aloitettu – ajankohtaisia uutisia

Paimio 700 -juhlavuosi käynnistyi uudenvuodenaattona Jokipuistossa, ja avajaispäivän ohjelma jatkui vielä samana iltana Vistan näyttämöllä ja Paimion Pyhän Mikaelin kirkossa. Tähän julkaisuun on koottu juhlavuoden alun ajankohtaiset uutiset.

Paimio 700 -juhlavuoden logo ja tekstinä Juhlavuoden tapahtumat.

Juhlavuoden ohjelmaesite ja värityskirja

Avajaisjuhlassa jaettiin juhlavuoden nelisivuista ohjelmaesitettä. Sitä on nyt saatava myös esimerkiksi  kaupungintalon palvelupisteeltä ja Uimahalli Solinasta.

Kaupunginjohtaja kertoi avajaisissa tervehdyssanoissaan, että juhlavuoden aikana kaikille vuoden 2025 aikana 700 päivää täyttäville paimiolaislapsille jaetaan Paimio 700 -värityskirja. Tuon värityskirjan jakelusta infotaan tammikuun puoleenväliin mennessä.

Hävititkö omaisuuttasi avajaisjuhlassa Jokipuistossa?

Muutamia löytötavaroita otettiin talteen uudenvuodenaattona Jokipuistosta. Voi tiedustella niitä kaupungintalon palvelupisteestä tuntomerkkejä vastaan

Juhlavuoden kohdeavustusten hakuaika päättyy 3. tammikuuta

Juhlavuosiavustusten toinen hakukierros on päättymäisillään, sillä hakuaika päättyy perjantaina 3.1.2025. Keväällä 2024 jaossa olleen hakukierroksen tapaan haettava avustussumma on samat 10 000 euroa. Avustusta myönnetään maksimissaan 2 000€/hakija – huomioiden sekä ensimmäinen että toinen hakukierros. Lue tarkemmin avustushakua käsittelevästä uutisesta.
Juhlavuositoimikunta tekee päätökset määrärahan jakamisesta 13. tammikuuta.

Juhlavuosihaasteita

Tammikuun 1. päivänä kaupungin verkkosivuilla avautui Juhlavuosihaasteet -sivu.
Heti vuoden alussa avautuivat seuraavat haasteet:

  • 700 ilmasto-, ympäristö- ja luontotekoa juhlavuoden aikana
  • Paimiolaisten yhteinen joulukuusi

Tulevia tapahtumia tammikuussa

Lisätiedot

Kysy lisää sähköpostitse paimio700@paimio.fi.