Siirry sisältöön

Kerää hedelmät pois pihoilta – ehkäise tuholaisten leviämistä!

Syksyn sadonkorjuun aikaan on tärkeää muistaa kerätä talteen kaikki pihan omenat, luumut ja muut hedelmät, jotta ne eivät houkuttele ei-toivottuja tuholaisia, kuten rottia.

Piirroskuvassa omenapuu. Sekä puussa että sen alla punaisia omenoita sekä niitä syöviä hiiriä. Kuvassa teksti Kerätään putoilevat hedelmät pois.

Jättämällä hedelmät maahan luomme ihanteelliset olosuhteet tuholaisten lisääntymiselle, mikä voi aiheuttaa ongelmia niin omassa pihapiirissä kuin ympäröivässä yhteisössä. Pidetään huolta ympäristöstämme ja kerätään hedelmät talteen!

Näin toimit hedelmien kanssa

  • Kerää pudonneet hedelmät säännöllisesti: Varmista, että keräät kaikki pudonneet hedelmät maasta, sillä jopa pienet määrät voivat houkutella tuholaisia.
  • Hyödynnä sato itse tai anna ystäville: Kerätyt hedelmät kannattaa hyödyntää itse esimerkiksi mehustamalla, säilömällä tai leivonnassa. Jos satoa on liikaa omiin tarpeisiin, ilahduta ystäviäsi ja naapureitasi jakamalla hedelmiä.
  • Kierrätä hedelmät vastuullisesti: Kun et enää tarvitse hedelmiä, voit toimittaa ne kierrätettäväksi

    Toimituspaikat:

    o Kompostointi: Voit kompostoida hedelmät kotona, mikäli sinulla on tähän sopiva kompostori. Huolehdi kuitenkin, että kompostori on jyrsijäsuojattu.
    o Biojäteastia: Pienempiä määriä hedelmiä voi laittaa myös biojäteastiaan, mikäli sellainen on käytössä.
    o Paimion lajitteluasema (Muurassuontie 4): Omenat, luumut ja muut hedelmät voi viedä viime kädessä Paimion lajitteluasemalle, jossa ne kierrätetään asianmukaisesti (maksu: 2,00 €/200 l tai 10,00 €/m³).