Siirry sisältöön

Kysely pk-yrityksille luontotyöstä

Valonia on avannut yrityksille kohdennetun kyselyn kiinnostuksesta tuottaa luontotyötä. Kysely on avoinna joulukuun loppuun asti. Vastausten perusteella saadaan kattavampi käsitys yritysten toiveista. Tarkoituksena on lähteä suunnittelemaan erimerkiksi yhteistyökokeiluja.

Ihminen tutkimassa maastoa luonnossa. Tekstinä Kiinnostaako yritystäsi luontokadon torjunta - vastaa kyselyyn!.

Luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen on todettu uhkaavan perustavanlaatuisesti maapallon ekosysteemien kantokykyä ja noin puolet Suomen luontotyypeistä on arvioitu uhanalaisiksi. Yritykset ovat alihyödynnetty voimavara paikallisessa luontotyössä. Tällä hetkellä ei ole olemassa toimintamalleja, joiden avulla pk-yritykset saataisiin mukaan parantamaan lähiympäristön tilaa, vaikka yritysten kiinnostus luontotyöhön on kasvussa. Tähän puutteeseen tartutaan nyt Varsinais-Suomessa.

Asiasta kiinnostuneille yrityksille on nyt avattu kysely, jossa yritykset voivat kertoa ajatuksiaan ja toiveitaan yrityksen yhteistyötavoista luonnon tilan parantamiseksi.

Taustatietoa

Osana Valonian toteuttamaa Varsinaissuomalaiset yritykset luonnon monimuotoisuuden tukijoina –hanketta kartoitetaan sekä pk-yritysten että luonnonhoitoa tekevien toimijoiden ajatuksia ja toiveita yhteistyöstä. Hankkeen aikana luodaan ja testataan toimintamalleja, joiden avulla varsinaissuomalaiset pk-yritykset voivat osallistua luonnon monimuotoisuuden tukemiseen. Vuoden 2025 aikana toteutetaan 2–3 yhteistyökokeilua, joissa paikalliset yritykset pääsevät tekemään luonnonhoito, -suojelu tai ennallistamistöitä.