Siirry sisältöön

Minun mereni -dokumenttielokuvan ilmaisesitys torstaina 29.8. Bio Starassa

Itämeripäivänä, torstaina 29.8., esitetään uutta Minun mereni -dokumenttielokuvaa kaikkiaan 33 paikkakunnalla. Paimion esitys alkaa kello 18 Bio Starassa.

Minun mereni -elokuvan juliste, jossa pikkukuvissa elokuvaan ääninäyttelijöiden valokuvia.

Tunnetut suomalaisnäyttelijät Irina Björklund, Martti Suosalo ja Taneli Mäkelä lahjoittivat äänensä Minun mereni -elokuvalle, jonka ilmaisnäytöksiä järjestetään kaikkiaan 33 paikkakunnalla Itämeripäivänä 29.8.2024. Paimion esitystä (to 29.8. klo 18) Bio Starassa (Pussitie 4, Paimio) ovat toteuttamassa Paimion kaupunki, Paimionjokiyhdistys ry, Minun mereni ry ja Bio Stara.

Elokuvan kesto 45 minuuttia. Vapaa pääsy.

Elokuva tuotettu ainutlaatuisella yhteistyöllä

Kaikki Minun mereni -elokuvan teossa mukana olleet näyttelijät ja muusikot ovat antaneet työpanoksensa Itämerelle hyväntekeväisyytenä. Elokuvantekijä Ari Heinilä on otettu siitä, miten laaja levitys elokuvalle on luvassa Itämeripäivänä ja myöhemmin Koulukinossa.

Elokuvantekijä Ari Heinilä lumoutui Itämerestä jo neljäkymmentä vuotta sitten. Hän alkoi dokumentoida seikkailujaan meren syvyyksissä, saariston ja luotojen sokkeloissa sekä ilmassa meren yllä. Nyt kauan odotettu kuvamateriaali herää henkiin suurella valkokankaalla, runollisessa ja koskettavassa, Motion Oy:n tuottamassa Minun mereni -elokuvassa.
Heinilä on otettu siitä, miten laaja levitys ja näkyvyys elokuvalle on luvassa Itämeripäivänä 29.8.2024. John Nurmisen Säätiön käynnistämää Itämeripäivää vietetään vuosittain elokuun viimeisenä torstaina erilaisten tapahtumien ja tempausten parissa. Lähes kaikki Suomen rannikkokaupungit ja kuusi kuntaa halusivat lähteä emännöimään Minun mereni -elokuvan ilmaisnäytöksiä, mukaan lukien Ahvenanmaa.

– On ainutlaatuista, että lähes koko Suomen rannikko ja useat yhteistyötahot ovat tällä tavalla yhdessä mukana! Heinilä kiittelee.

Maaliskuussa 2025 elokuva tulee oppimateriaaliksi Koulukinon ja Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry:n käyttöön. Opettajilla on mahdollisuus halutessaan järjestää myös Minun mereni -elokuvateatterinäytöksiä.

Irina Björklund viettää kesät saaristossa: ui Itämeressä joka aamu

Elokuvan tarinaa kuljettavat kerronnallaan Minun mereni -kummit Irina Björklund, Taneli Mäkelä ja Martti Suosalo.

Aaltojen pärskeessä kasvanut ja edelleen kesät saaristossa viettävä Irina Björklund kertoo uivansa Itämeressä joka aamu. Uintiretkillään hän tutkii etenkin kareja. Joskus hän ui saaresta saareen. Uimisen lisäksi Björklund liikkuu merellä veneillen, mieluiten soutaen tai kanootilla. Lapsena hän piti myös kalastamisesta.

– Minun mereni on aina mieltä rauhoittava, vuorostaan villi ja vapaa, vuorostaan tyyni ja peilinkirkas. Viime vuosina yhä lämpöisempi ja yhä useammin täynnä sinilevää, Björklund sanoo.

Björklund halusi antaa äänensä Minun mereni -elokuvalle, sillä hän kokee meren olevan niin vahva osa identiteettiään. Rakkaan meren lämpeneminen ja rehevöityminen kuitenkin huolestuttavat taiteilijaa.
– Nykyään ovat kalatkin lähivesistöissä huomattavasti vähentyneet, Minun mereni -elokuvan ensi-illan jälkeen kotiinsa Ranskaan palaava Björklund toteaa.

Lauluntekijä Timo Kiiskisen ja Timo Hietalan luoman Minun mereni -tunnuskappaleen esittävät Irina Björklund ja Värttinän naiset. Näyttelijät ja muusikot ovat antaneet työpanoksensa Itämerelle hyväntekeväisyytenä.

Minun mereni -logo

Itämeren tila

Minun mereni -elokuva on erittäin ajankohtainen. Itämeri on tänä kesänä kärsinyt merkittävästä sinilevähavainnosta, mikä muistuttaa meitä siitä, kuinka tärkeää on suojella ja hoitaa meriluontoamme. Sinilevätilanne on huolestuttava, ja se vaikuttaa merkittävästi Itämeren ekosysteemiin ja veden laatuun.

Paimionjoki-yhdistys on omalta osaltaan merkittävästi mukana myös Saaristomeren tilaa parantavissa toimissa. Paimionjoki on Saaristomereen laskevista joista suurin sekä valuma-alueeltaan että virtaamaltaan. Paimionjoen valuma-alue on mm. valittu yhdeksi Saaristomeri-ohjelman pilottialueeksi. Saaristomeri-ohjelmalla edistetään vesiensuojelutoimenpiteitä, joiden tavoitteena on poistaa Saaristomeren valuma-alue Itämeren pahimpien kuormittajien listalta vuoteen 2027 mennessä.