Siirry sisältöön

Myyttisiä maailmanpelastajia, museoita ja muuta jännää Pyölniittupäivän ohjelmassa

Pyölniittupäivä on August Pyölniitun museon jokakesäinen tapahtuma Paimiossa. Tänä vuonna tapahtumaa vietetään sunnuntaina 14.7. klo 12-15. Tapahtuman vieraiksi tulevat kirjailija Juha Hurme ja museonjohtaja Nikke Kaartinen.

Mies seisoo kesällä ulkona rinnemaastossa ja lukee kädessään olevasta paperista. Hänen ympärillään paljon ihmisiä, joista osa seisoo ja osa istuu.

Juha Hurme puhumassa vuoden 2023 Pyölniittupäivässä.

Hurme julkaisi tänä vuonna kirjan Kalevalan Sammosta ja kertoo tuon myyttisen kojeen ideasta. Myyttinen maailmanpelastaja olisi ollut myös August Pyölniitun jättiläiskeksintö neonturbiini. Jos se olisi lähtenyt pyörimään, maailman energiaongelmat olisivat olleet kertaheitolla ratkaistut.

Hurme ja Kaartinen ovat loistavia puhujia, jotka tuntevat kulttuuria laajasti ja myös toisensa. Kaartinen on museonjohtaja Savonlinnasta. Häneltäkin on juuri tullut kirja nimeltä Lintuhuviloita Savonlinnasta haudankaivaja Ruuskasen tapaan.

Johanna Lehto-Vahtera pitää museossa niin monta opastusta kuin kävijöitä riittää klo 12 alkaen ja muun ohjelman jälkeen. Opastuksilla kerrotaan Pyölniittujen kodista ja sen asukkaista August, Ida ja Olga Pyölniitusta.

Tapahtumassa esiintyy Paimion kulttuuripalveluiden kesämuusikko Urho Rantala ja Paimion Marttayhdistys pitää puffetta koko tapahtuman ajan. Pyölniittupäivän järjestävät Paimion kaupungin kulttuuripalvelut ja Pyölniitun muisto ry.

Kuljetus Paimion keskustasta Vistalta museolle

Paimion kaupungin kulttuuripalvelut järjestää ilmaisen kuljetuksen August Pyölniitun museoon Paimion kaupungintalolta (Vistantie 18) klo 11.40. Reitti kulkee Neste Paimion (Ajurintie 1) kautta museolle. Nesteen vierestä kulkevat kaikki Helsinki-Turku -välin pikavuorobussit. Paluukyyti museolta lähtee noin klo 14.15. Kuljetukseen mahtuu rajattu määrä, ja siihen pitää ilmoittautua ennakkoon (12.7. klo 12 mennessä) puhelimitse 02 4745440 tai sähköpostilla museot@paimio.fi.

Pyölniitun muisto ry:n uudet August Pyölniitun mietelauseilla varustetut T-paidat ja kangaskassit ovat uusina tuotteina myynnissä. Saatavilla on myös August Pyölniitun kirjoittamia tekstejä Johanna Lehto-Vahteran toimittamissa kirjoissa Näkyviin tuleminen ja Hermolepuutusta.

August Pyölniitun museo on itseoppineen tiedemiehen ja pienviljelijä August Pyölniitun (1887-1979) asuin- ja työskentely-ympäristö. Pyölniitun ja hänen sisartensa Idan ja Olgan koti Paimion Maljamäessä on ikkuna sisarusten arkeen ja August Pyölniitun ainutlaatuiseen elämäntyöhön luonnontieteilijän, keksijän ja kirjoittajan roolissa. August Pyölniitun museo on ennen kaikkea koti, jossa elettiin 1970-luvun puoliväliin saakka. Museo on avoinna heinäkuussa sunnuntaisin.

Lisätiedot:

Sanni Tuuppa, 040 667 9145 sanni.tuuppa@paimio.fi
Johanna Lehto-Vahtera, 044 0800 227 johanna.lehtovahtera@gmail.com