Siirry sisältöön

Paimion Sähkömuseo on uusi Museokorttikohde

Sähkötekniikan erikoismuseo Paimion Sähkömuseo on toukokuussa liittynyt Museokorttimuseoiden joukkoon. Niinpä kun museo avaa ovet kesäkauteen tiistaina 4.6., voi museovierailun maksaa myös Sähkömuseossa Museokortin avulla.

Kolmikerroksinen graniittikivirakennus, jonka yhteydessä on lasiseinäinen portaikko.

Sähkömuseo on jo kaikkiaan 363. museo, joka on liittynyt mukaan Suomen Museokorttijärjestelmään. Paimiosta Käsityömuseo Miila, joka sijaitsee aivan Sähkömuseon naapurissa, on ollut Museokorttimuseo jo vuodesta 2015 eli Museokortin alusta alkaen.

Sähkömuseon perusnäyttely on uusittu kahdessa osassa, vuosien 2022 ja 2023 aikana. Perusnäyttelyssä tuodaan esille sähköntuotannon, -jakelun ja -käytön keskeisiä kehitysvaiheita Suomessa. Viime vuonna tuotetussa SLM – 100 toiminnan vuotta -näyttelyosuudessa esitellään lisäksi sähköalan yritystoimintaa vuonna 1923 paimiolaisen Iivari Lähteenmäen perustaman yrityksen kehitystarinan kautta.

Keltainen museokortti.

Kesän teemanäyttely paneutuu asiakasneuvonnan vaiheisiin

Vuosittain vaihtuvana teemanäyttelynä alkavana kesänä nähdään Mikroaaltouunista sähköpatteriin – sähköneuvontaa kuluttajille -näyttely. Se tuo esille asiakkaille suunnattua kotitalousneuvontaa, erityisesti sähkötekniikkaan liittyvien laitteiden ja järjestelmien osalta. Näyttelyssä käsitellään niin henkilökohtaista neuvontaa, ryhmäneuvontaa kuin erilaisten medioiden kautta toteutettua neuvontatyötä.

Lisätietoja

Museon verkkosivut

Sähkömuseo Museokortti-sivustolla

Museo on avoinna kesällä 2024

4.6. – 4.8. ti – pe klo 11 – 17.30 & la – su klo 12 – 16 (suljettu juhannuksena 21. – 23.6.)
5.8. – 31.8. ke – su klo 12 – 16

Yhteystiedot

p. 02 474 5440 / 050 586 7733
museot@paimio.fi