Siirry sisältöön

Vuoden 2024 Paimio-mitali Jukka Mäkilälle

Paimio-mitali myönnetään henkilölle, joka on saavuttanut merkittävää menestystä toiminnallaan Paimion ja paimiolaisuuden hyväksi eri elämänalueilla, kuten kulttuurissa, tieteessä, urheilussa, sosiaalitoimessa, talouselämässä tai yhdyskuntatyössä. Paimiolaisen kuvanveistäjä Raili Mikkosen suunnittelema Paimio-mitali jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2003.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja kaupunginjohtaja luovuttivat Paimio-mitalin Jukka Mäkilälle.

Tänä vuonna kaupunginhallituksen päätöksellä jaetaan yksi Paimio-mitali. Paimio-mitali numero 30 myönnetään Jukka Mäkilälle, joka on toiminut elokuvakulttuurin edistäjänä Paimiossa jo vuodesta 1948 alkaen. Mäkilän ura elokuvien parissa sai alkunsa isän opissa Paimion Kinossa, jossa hän suoritti avustavia tehtäviä. Myöhemmin hän on esittänyt elokuvia Paimion Kinon lisäksi myös Bio Starassa, ja hänen panoksensa paimiolaiseen elokuvakulttuuriin on ollut merkittävä.

Jukka Mäkilä on ansioitunut elokuvan tekijänä, leikkaajana ja tuottajana. Vuosikymmenten varrella hän on tuottanut elokuvia niin kaitafilmi- kuin videokameroilla. Mäkilä on ollut aktiivinen myös elokuvan alan alueellisessa yhdistyksessä, Turun Kaitafilmaajissa, joka nykyisin tunnetaan Turun Elokuvaajat ry:nä. Yhdistyksen puitteissa hän on osallistunut valtakunnallisiin kilpailuihin ja saavuttanut useita hopea- ja pronssisijoja Filmi- ja videokuvaajien liiton SM-kilpailussa. Lisäksi Suomen Filmikamarilta hän on saanut elokuva-alan hopeisen ansiomerkin.

Mäkilän työ ei rajoitu vain elokuvantekoon. Hän on taltioinut paimiolaista kulttuurihistoriaa niin yksin kuin yhdessä muiden kuvaajaharrastajien kanssa. Hän on ollut mukana kymmenissä Paimiota käsittelevissä filmeissä, joista tunnetuimpia ovat Paimiolaisia kautta aikojen, Sukupolvien työ ja Paimion lakkautetut kansakoulut.

Elokuvaharrastuksensa ohella Jukka Mäkilä on ollut aktiivinen vapaaehtoistoimija Paimiossa. Hän on toiminut muun muassa Paimio-Seurassa, Paimion Perinneyhdistyksessä ja Paimion seurakunnan Kaffetassi-toiminnassa sekä monien muiden yhdistysten toiminnassa. Vuosien ajan hän on ollut myös Paimion Sähkömuseosäätiön hallituksessa Paimio-Seuran edustajana.

Jukka Mäkilän työ paimiolaisen kulttuurielämän edistäjänä ja taltioijana on ollut mittaamattoman arvokasta. Hänen pitkäjänteinen ja monipuolinen panoksensa elokuvan ja kulttuurihistorian parissa on jättänyt pysyvän jäljen Paimion kulttuuriin.

 

Taiteilija Raili Mikkosen suunnittelemassa yksisivuisessa mitalissa on kuvattuna keskeisiä paimiolaisia rakennuksia: lukio, Pyhän Mikaelin kirkon kellotapuli sekä Paimion sairaala. Lyöty mitali on valmistettu turkulaisessa Platinoro Oy:ssä. Mitali on upotettu tervalepästä valmistettuun puukehykseen, jonka taiteilija Mikkosen kanssa ovat suunnitelleet ja toteuttaneet paimiolaiset Osmo Viljanen ja Pirkko Kolehmainen. Mitalin saajille annettavan kunniakirjan on suunnitellut Varsinais-Suomen Kansanopiston graafisen suunnittelun ja kuvittamisen linjalla opiskellut turkulainen Ville Vuottila.