Siirry sisältöön

Vuoden seuratyöntekijä 2024

Liikuntaseuroilta pyydetään ehdotusta Paimion Vuoden 2024 seuratyöntekijästä

Paimion liikuntaseuroilta pyydetään ehdotusta Vuoden seuratyöntekijästä vuonna 2024 viimeistään 30.10.2024.

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) on palkinnut jo yli 20 vuoden ajan Vuoden seuratyöntekijän. Näitä palkittuja on jo lähes 1000 lounaisuomalaisen urheiluseuran vapaaehtoistyöntekijää vuosien varrelta. Yli 30 kuntaa on valinnut palkittavan henkilön joka vuosi!

LiikU pyytää vuosittain alueen kuntia nimeämään paikkakuntansa urheiluseuroista toimijan, joka on ansioitunut kyseisenä vuonna tai vuosien aikana sillä tavalla, että hänet voidaan palkita kuntansa Vuoden seuratyöntekijänä. Liikuntapalvelut valitsee Vuoden seuratyöntekijän keräämiensä ehdotusten joukosta. Virallisen päätöksen tekee LiikUn hallitus. Paimion Vuoden seuratyöntekijä palkitaan Varsinais-Suomen Urheilugaalassa 25.1.2025.

Vuoden seuratyöntekijä Paimiossa

  • on henkilö, joka on tehnyt vuosia tai tekee edelleen merkittävää liikunnan taustatyötä paikkakunnalla
  • voi olla seuran puheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja, nuorisovetäjä/-ohjaaja, lipunmyyjä, järjestysmies jne. taustahenkilö
  • ei voi olla aktiiviurheilija (kilpa- tai huippu-urheilijat, eivät tule kysymykseen tässä kategoriassa)

Toimijoiden valinnankriteereinä ei ole mitään erityistä, vaan jokainen ehdotuksen tekijä voi nimetä henkilön omien periaatteidensa mukaan.

Vuoden 2024 ehdotuksia kerätään tämän linkin kautta.

Ehdotuksia kerätään ke 30.10.2024 klo 15:00 asti.

Lista aiemmin Paimion Vuoden seuratyöntekijänä palkituista löydät täältä.