Siirry sisältöön

Biojätteen keräys ja kompostointi

Kompostoiminen on oiva tapa käsitellä biojätteet niiden syntypaikalla ilman kuljetustarvetta ja jätehuollon kustannuksia.

Ilmoita biojätteen kompostoinnista. Kuvassa kompostori.

Biojätteen keräysvelvoite ei koske Paimion omakotiasujia

Uusi jätelaki astui voimaan heinäkuussa 2021. Siirtymäajan puitteissa toteutetaan muutoksia jätteiden keräyksessä ja kuljetuksissa. Uudistuksen avulla Suomen tavoitteena on saavuttaa useita EU-direktiivien edellyttämiä jätehuollon ja kierrätyksen tavoitteita. Tarkoitus on nostaa asumisessa ja palveluissa syntyvän yhdyskuntajätteen kierrätystä seuraavan 15 vuoden aikana nykyisestä noin 40 prosentista jopa 65 prosenttiin. Varsinkin biojätteen kierrätykseen pistetään lisää vauhtia.

Jätehuoltomääräysten mukaisesti biojätteen keräys tai kompostointi tulee pakolliseksi yli 10 000 asukkaan taajamissa. Paimiossa taajamat ovat pienempiä, eli kompostointi velvoite ei tule koskemaan paimiolaisia omakotiasujia. Suositeltavaa on kuitenkin kerätä biojätteet ja kompostoida ne. Talouden biojätteiden kompostoinnista tulee tehdä kompostointi-ilmoitus Lounais-Suomen jätehuollon sivuille.

Kompostointi

Kompostoiminen on oiva tapa käsitellä biojätteet niiden syntypaikalla ilman kuljetustarvetta ja jätehuollon kustannuksia. Valmista kompostimultaa voi hyödyntää vaikka puutarhassa lannoitukseen ja maanparannukseen. Biojäte kuuluu kompostoida sitä varten suunnitellussa kompostorissa, joka on riittävän suuri, suljettu eläimiltä eikä siitä pääse valumia maaperään. Kompostiin ei kuulu laittaa jätteitä, jotka eivät kompostoidu tai aiheuttavat haittaa valmiin kompostituotteen käyttöön.

Kompostointi-ilmoitus

Keittiössä syntyvän biojätteen kompostoinnista on jäteasetuksen (978/2021) mukaan tehtävä ilmoitus kunnan jätehuoltoviranomaiselle. Paimion kaupungin jätehuoltoviranomaisena toimii Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta. Ilmoitus tehdään ensisijaisesti sähköisessä asiointipalvelussa, joka löytyy Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n verkkosivuilta, ilmoituksen voi tehdä myös tulostettavalla lomakkeella. Sähköisen lomakkeen täyttöä varten tarvitset Lounais-Suomen jätehuolto Oy:n lähettämästä jätehuollon perusmaksulaskusta löytyvän asiakasnumeron. Ensimmäisellä kirjautumiskerralla salasanana toimii laskun numero. Alhaalla olevan linkin takaa löytyy lisätietoja ja lomake. Ilmoitukset käynnissä olevasta tai aloitettavasta kompostoinnista tulee tehdä mahdollisimman pian.

Puutarhajätteen kompostointi

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) toimialueen kotitalouden asukkaat saavat viedä pienkuormina haravointijätteet, risut ja oksat ympäri vuoden maksutta Paimion lajitteluasemalle. Haravointijätteet tulee kuitenkin pitää erillään risuista ja oksista, koska ne lajitellaan  lajitteluasemalla erikseen eri hyötykäyttötarkoitukseen. Haravointijätteeksi lasketaan lehdet, havunneulaset, ruoho ja kävyt sekä kitketyt kasvit ja kaislat. Haravointijäte kannattaa kuitenkin ensisijaisesti hyödyntää omalla pihalla eli jätteen syntypaikalla. Mikäli jätettä ei pysty hyödyntämään omassa pihassa, on oikea osoite lajitteluasema. Paimion lajitteluasema sijaitsee osoitteessa Muurassuontie 4. Se on avoinna joka arkipäivä. Paimion lajitteluaseman lisäksi muiden LSJH:n asemien sijainnit löytyvät osoitteesta: Lajitteluasemat & ekopisteet – Lounais-Suomen Jätehuolto Oy (lsjh.fi)