Hakutulokset
Löytyi 1312 tulosta haulle “paimio700”
Dzerela Karpat -konsertti
Ukrainalaisen etnomusiikkiryhmä Džerela Karpatin konsertti Musiikkia Karpaattien vuorilta Paimiosalissa.
Syöksyvirtaus aiheutti tuhoja Oinilassa
Muurahaispolku on suljettu toistaiseksi pois käytöstä, kunnes syöksyvirtauksen kaatamat puut on poistettu ja reitin valaistus korjattu.
Sattela mukana Vuoden naapurusto -äänestyksessä
Äänestyksessä on mukana 12 kilpailijaa eri puolilta Lounais-Suomea.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaikki päätösehdotukset
Kaupunginvaltuusto hyväksyi keskiviikon 27.9. kokouksessa kaikki kahdeksan varsinaista kokousasiaa päätösehdotusten mukaisesti. Lisäksi kokouksessa...
Pyölniittupäivä
Perinteistä Pyölniittu-päivää vietetään August Pyölniitun museolla heinäkuun toisena sunnuntaina.
Nuorisotalo Tillintupa
Nuorisotalo Tillintupa on avoinna nuorille maanantaisin, torstaisin ja perjantaisin. Myös piha-alueella sijaitseva mopotalli on silloin käytettävissä.
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki
Paimiossa toteutetaan kolmiportaista tukijärjestelmää: yleinen tuki, tehostettu tuki ja erityinen tuki.
Ystävänpäivän ääneenlukua kirjastossa
Aamupäivien linja-autokuljetukset Salon uimahallille
Tietoa lukiosta
Yleisurheilun kaupunginmestaruuskilpailut
Tervetuloa yleisurheilemaan kaupunginmestaruuksista.
Laatuelokuvasarjan kevätkauden 2024 ohjelma
Paimion kulttuuripalveluiden ja Bio Kuva Jari Mäkilän yhteistyönä toteuttamassa laatuelokuvien sarjassa nähdään kevätkaudella 2024 neljä elokuvaa, yksi...
Laatuelokuvien sarjassa Tosca
Laatuelokuvasarjassa nähdään maaliskuussa klassikko-ooppera Tosca.
Omatoimikirjasto
Pääset käyttämään Paimion kirjaston palveluita palveluaikojen ulkopuolella eli omatoimiaikoina, kunhan sinulla on Vaski-kirjastokortti käytössäsi.
Lakkojen vaikutuksia torstaina 1.2. ja perjantaina 2.2.
Ammattiliittojen poliittisilla lakoilla on vaikutuksia myös paimiolaisten palveluihin, kuten uimahallin aukioloaikoihin ja joukkoliikenteeseen.
Kirjaston kotipalvelu
Kirjaston kotipalvelutyöntekijä tuo kirjaston aineistoja kotiisi, jos terveydentilasi tai ikäsi estää sinua tulemasta kirjastoon.
Hyvinvointilautakunnan tukien raportointi tehtävä 31.12. mennessä
Vanhemmuuden viikon etäluento: Miten tukea nuorten jaksamista ja hyvinvointia?
Vanhemmuuden viikon luentosarjan järjestävät yhteistyössä Kaarinan, Liedon, Maskun, Mynämäen,Naantalin, Nousiaisten, Paimion, Raision ja Ruskon...