Siirry sisältöön

Tiedonhallintamalli

Tiedonhallinta yhdistää tieto- ja viestintätekniikan soveltamisen ja käytännön toiminnan. Se ei ole siis pelkästään teknisiä ratkaisuja, vaan sisältää esimerkiksi organisaatioiden toiminnan ja tiedonkulun yhdistämistä. Laki julkisen hallinnon tiedonhallinnasta (906/2019) sekä siihen liittyvät lait tulivat voimaan 1.1.2020.

Ihmisen kädessä älyhuhelin, jonka ruudulla näkyy kirjahylly taynnä kirjoja.

Tiedonhallintamallia ylläpidetään palvelujen, asiankäsittelyn ja tietoaineistojen hallinnan suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi, tiedonsaantia koskevien oikeuksien ja rajoitusten toteuttamiseksi: Tarkoitus on myös vähentää moninkertaisen tietojen keruuta. Olennaisia syitä ovat  myös tietojärjestelmien ja tietovarantojen yhteen toimivuuden toteuttaminen sekä tietoturvallisuuden ylläpitäminen.

Tutustu lakiin julkisesta tiedonhallinnasta

Tiedonhallintamallin laadinnan toimintaohje

Valtiovarainministeriön rahoittaman Varsin Digi -hankkeen yksi tavoitteista oli tiedonhallintamallin toimintaohjeen laatiminen. Hankkeen osallistujakaupungit (Naantali, Parainen, Raisio, Salo ja isäntäkaupunki Paimio) laativat ohjeen yhdessä. Ohje on tarkoitettu hyödynnettäväksi kaikille tiedonhallintayksiköille. Ohjeesta on tulossa myös ruotsinkielinen versio.

Toimintaohjeen tarkoituksena on auttaa kuntaa hahmottamaan tiedonhallintamallin laatimisen erilaisia vaiheita ja vastuutahoja. Valmistuneen ohjeen on tarkoitus olla työkaluriippumaton. Ohjeen laatimisessa on hyödynnetty Julkisen hallinnon tiedonhallintalautakunnan suosituksia. Valtionvarainministeriön yhteydessä toimiva tiedonhallintalautakunta  on monialaiseen asiantuntijayhteistyöhön perustuva viranomainen. Valtioneuvosto nimittää tiedonhallintalautakunnan neljäksi vuodeksi kerrallaan.

Tutustu Varsin Digi -hankkeessa tuotettuun tiedonhallintamallin laadinnan toimintaohjeeseen.

Lisätietoja