Siirry sisältöön

Soveltava ja ikääntyneiden liikunta

Ikäihmisiä pelaamassa pienpelikentällä.

Soveltavalla liikunnalla tarkoitetaan sellaisten henkilöiden liikuntaa, joilla on vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen tai sosiaalisen tilanteen vuoksi vaikeaa osallistua yleisesti tarjolla olevaan liikuntaan.

Soveltavan liikunnan tavoitteena on kunnon ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja edistäminen, pysyvän liikuntaharrastuksen löytäminen sekä sosiaalisuus, ilo ja virkistys.

Paimiolaisia ikääntyneitä kannustetaan monin tavoin liikkumaan sekä ohjatuissa liikuntaryhmissä tai omatoimisesti.

Syksystä 2023 alkaen paimiolaiset voivat hyödyntää myös uutta seutukunnallista vammaisvertaisliikkuttajapalvelua.

 Paimion Ikääntyneiden ja erityistä tukea tarvitsevien hyvinvointiopas 2024-2025

Oppaaseen on koottu ikääntyneille sekä erityistä tukea tarvitseville suunnattuja eri tahojen järjestämiä liikuntaryhmiä sekä vinkkejä omatoimiseen liikunnan harrastamiseen.

Päivitetty Ikääntyneiden ja erityistä tukea tarvitsevien hyvinvointiopas 2024 -2025 löytyy sivun alalaidasta.

 

Paimion ikääntyneiden ja soveltavan liikunnan ryhmät kevät 2025

Paimion liikuntapalveluiden harrastustarjonta keväällä 2025.

Ilmoittautuminen kevään 2025 ryhmiin käynnistyy maanantaina 9.12. klo 9:00 alkaen.

Ilmoittautumaan pääset tästä. Ilmoittautua voi myös soittamalla p. 0407573037.

LISÄTIETOA RYHMISTÄ:

Lisää toimintakykyä ja vireyttä kuntosalilta! Senioreiden kuntosaliryhmät kuntosali Kolinassa.

Uimahalli Solina, Vistantie 31-35

Torstaisin alkaen 16.1.2025

Ikivihreät Ladyt, naisten ryhmä klo 8.30-9.30

Ikivihreät Herrat, miesten ryhmä klo 9.45 -10.45

Ikivihreät Ladyt ja Herrat, sekaryhmä klo 11.00-12.00

Naisten ryhmässä ja sekaryhmässä harjoittelu tehdään pääsääntöisesti kuntopiirimenetelmällä.

Hinta: 4,50€ kerta

Ohjaajina toimii soveltavan liikunnan ohjaaja sekä wertaisliikuttaja

Vire Lavis –lavatanssijumppaa Iskun talolla, Seuratie 3
Koe tanssintaikaa tuolissa istuen tai tuoli tukena.
Maanantaisin alkaen 20.1. klo 14.30-15.30
Hinta: Kevään 10 kerran kurssin hinta on 40€

Vetreä Jengi –tuolijumppa Iskun talolla, Seuratie 3
Monipuolista jumppaa tuolin kanssa.

Tiistaisin alkaen 7.1. klo 13.00-13.45.
Osallistumismaksu 20 €/kevätkausi

+ 75 VoiTas-ryhmä Paltanpuiston palvelukeskuksessa, Paltantie 4

Ryhmä käynnistyy Maanantai 24.2.2025. Ryhmä kokoontuu kaksi kertaa viikossa maanantaisin ja torstaisin.

Maanantai klo 12.45-14.00  ja torstai klo 12.45-14.00.

Hinta: 12 €

Voima- ja tasapainoharjoittelun tehoryhmä. Yli 75-vuotiaille tarkoitetuissa VoiTas-tehoryhmissä parannetaan kuntoa voima- ja tasapainoharjoittelulla kuntosalilla.  Erityisesti jalkojen lihasvoiman parantuessa toimintakyky kohenee, jolloin arkiset askareet ja ulkona liikkuminen helpottuvat. 8 viikon tehojakson jälkeen pyritään asiakas ohjaamaan eri tahojen järjestämiin liikuntaryhmiin tai omatoimiliikkujaksi.

Ryhmät on tarkoitettu erityisesti Sinulle, jos

  • haluat lisätä liikuntaa arkeesi, mutta et ole löytänyt sopivaa ryhmää
  • asut itsenäisesti kotona ilman kotihoidon palveluja
  • olet huomannut lieviä ja alkavia liikkumisen haasteita, mutta pystyt liikkumaan sisätiloissa sujuvasti ilman apuvälineitä

 

Paimion kaupunki lainaa soveltavan liikunnan välineitä

Maastorollaattori lainaksi Paltanpuistosta

Maastorollaattori on erityisesti suunniteltu ulkokäyttöön ja luonnossa liikkumiseen. Renkaat ovat pistosuojatut ja jarrut riittävän tehokkaat myös vaikeammassa maastossa liikkumiseen. Maastorollaattorin etupyörässä on nerokas porrasominaisuus, joka kiipeää pienten portaiden yli vaivattomasti. Istuin on suunniteltu siten, että sen voi työntää kävellessä tieltä pois ja tauon tullen liu’uttaa istumapaikalleen. Rungon etuosassa olevassa kassissa kulkeutuvat pienet ostokset ja tavarat vaivattomasti.

Soveltuu käyttäjille, joiden pituus 150 – 189 cm. Kädensijojen korkeus 75-95 cm. Mitat kokoon taitettuna: Korkeus: 75 cm, pituus 106 cm, leveys 42 cm.

Lainaus

Paimion kaupungin maastorollaattoria saa lainaksi viikoksi kerrallaan. Varaukset hyvinvointiohjaaja Tiina Kalasniemelle p.024745235 tai tiina.kalasniemi@paimio.fi tai soveltavan liikunnan ohjaaja Hilla Johansson p. 024745402 tai hilla.johansson@paimio.fi

Rollaattori on tarkoitettu ensisijaisesti paimiolaisille henkilöille, joilla on liikkumisen vaikeutta metsäpoluilla ja luonnossa.

Lainaajalla pitää olla lukollinen säilytyspaikka maastorollaattorille katon alla, sateelta suojattuna.

Haku ja palautus

Paltanpuiston palvelukeskus, Paltantie 4. Haku ja palautus virka-ajan puitteissa.

Tiedustelut

Paimion liikunta- ja hyvinvointipalvelut

Soveltavan liikunnan ohjaaja Hilla Johansson

p. 024745402 tai hilla.johansson@paimio.fi

Paltanpuiston palvelukeskuksen omatoimiset kuntosalivuorot 2024

Tervetuloa kuntosalille neljänä päivänä viikossa. Laitteet soveltuvat hyvin myös liikuntarajoitteisille. Kuntosalin perehdytys joka kuukauden ensimmäisenä torstaina klo 14.00-16.00 ( 4.9. alkaen)  Perehdytystä ei järjestetä kesä-elokuussa. Aloita harjoittelu vasta perehdytyksen jälkeen. Harjoittelu tapahtuu omalla vastuulla.

Omatoimivuorot 1.8. alkaen

Maanantai klo 8.00-11.00

Tiistai klo 11.00-13.00

Keskiviikko klo 8.00-11.00 ja 14.00-16.00

Torstai klo 8.00-11.00 ja 14.00-16.00

Paltanpuiston kuntosalikortti 50€/vuosi. Kortin voi ostaa kaupungintalon palvelupisteestä.

HUOM! Omatoimivuorot joulutauolla 23.12.2024-6.1.2025.