Paimion Muotiviikko
Ainutlaatuinen vastuulliseen muotiin ja tekstiileihin keskittyvä tapahtuma järjestetään Paimiossa 27.-28.9.2024.
![](https://www.paimio.fi/uploads/2024/02/3908a6d5-muotiviikon-banneri-2024-1024x536.png)
Paimion muotiviikko suuntaa katseet kohti muodin kiertotalouden tulevaisuutta kaksipäiväisessä tapahtumassa syyskuun viimeisenä viikonloppuna.
Muodin ja tekstiilialan ammattilaisille suunnattu seminaaripäivä pe 27.9 avaa näkymiä erityisesti materiaalien, kuluttajakäyttäytymisen ja tuottajavastuun näkökulmista. Suuren suosion saanut paneelikeskustelu saa tänä vuonna lisää aikaa ja osallistujina nähdään suomalaisia menestysbrändejä, kuituteknologian osaajia sekä poliitikkoja.
Kuluttajille suunnattu tapahtumapäivä la 28.9 hemmottelee kaikkia kestävästä pukeutumisesta kiinnostuneita. Päivän luennoilla saadaan tiedon lisäksi oppeja ja inspiraatiota omaan pukeutumiseen. Kestävän muodin myyjäisten monipuolinen valikoima puolestaan mahdollistaa vastuullisten hankintojen tekemisen.
Muotigalleria tarjoaa kumpanakin päivänä ihasteltavaa, kun vierailijat pääsevät uppoutumaan muotiluomusten pariin kahdessa eri näyttelyssä.
Tapahtumapaikkana toimii tänä vuonna Paimion parantola (Alvar Aallontie 275, Paimio).
Tapahtuma on maksuton.
Perjantai 27.9
SEMINAARI @ Pajasali, 4krs
10.00 Tervetuloa
10.10-10.30 Tekstiilien kiertotalous Turkissa
Twinning for a Green Future – hanke
10.30-11.00 Miten tekstiilien uudelleenkäyttö edistää kiertotalouteen siirtymistä
Henna Knuutila, energia- ja ympäristötekniikan lehtori, Turun ammattikorkeakoulu
11.00-11.30 Systeemisesti fiksu tekstiilimuodin kiertotalous
Minna Halme, vastuullisen liiketoiminnan professori, Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulu
LOUNASTAUKO
12.30-13.00 Kuluttajien näkemyksiä tekstiilien kiertotaloudesta
Hannamaija Tuovila, tutkija, VTT
13.00-13.30 Nuorten vaatekulutuskäyttäytyminen Uudellamaalla
Sanna Vassinen, asiantuntija, Visu-hanke, Suomen Tekstiili & Muoti ry
TAUKO MUOTIGALLERIASSA
14.30-14.50 Miten varmistamme toimivan tekstiilien tuottajavastuun
Emilia Gädda, johtava asiantuntija, vastuullisuus ja kiertotalous, Suomen Tekstiili & Muoti ry
14.50-15.10 Kiertotalouden toteutuminen tekstiilialalla
Anna Garton, poistotekstiiliasiantuntija, Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) Oy
15.15-16.00 Paneelikeskustelu: Riittääkö kunnianhimo kiertotalouteen?
Mihail Tchitcherin, johtava asiantuntija, viestintä ja yhteiskuntasuhteet, Suomen Tekstiili & Muoti ry
Ilmoittaudu seminaaripäivään tästä.
MUOTIGALLERIA
Studio, 4krs
10.00-18.00 10-vuotta UPCYCLING Linnan juhlapukuja
Paula Malleus & Outi Pyy, REMAKE
Lukusali, 3krs
13.40-14.10 Vaate 2.0
Turun Ammattikorkeakoulun ja Turun Ammatti-instituutin Vastuullisuus tekstiili- ja muotialalla -koulutuskokonaisuuden opiskelijat
Lauantai 28.9
LUENNOT @ Pajasali, 4krs
11.00-11.10 Tervetuloa
11.10-11.40 Vastuullisuusmerkit: tarpeellisia, turhia vai viherpesua?
Kaisa Sorsa, Yliopettaja, Turun ammattikorkeakoulu
13.00-13.45 Planetaarinen vaatekaappi – Ratkaisuja kestävään kuluttamiseen
Sissi Penttilä & Aku Varamäki, Planetaarinen vaatekaappi -kirjan kirjoittajat
15.00-15.45 Tyyliä ilman shoppailua – stailaa vaatekaappisi sisältö uusiksi
Maarit Orell, Tekstiili- ja muotialan opettaja, Turun ammatti-instituutti
Luentoihin osallistuminen ei vaadi ennakkoilmoittautumista.
MUOTIGALLERIA
Studio, 4krs
11.00-18.00 10-vuotta UPCYCLING Linnan juhlapukuja
Paula Malleus & Outi Pyy, REMAKE
Lukusali, 3 krs
11.50-12.20 Vaate 2.0
Turun Ammattikorkeakoulun ja Turun Ammatti-instituutin Vastuullisuus tekstiili- ja muotialalla -koulutuskokonaisuuden opiskelijat
Lukusali, 3 krs
14.00-14.30 Vaate 2.0
Turun Ammattikorkeakoulun ja Turun Ammatti-instituutin Vastuullisuus tekstiili- ja muotialalla -koulutuskokonaisuuden opiskelijat
Kestävän muodin myyjäiset klo 11.00-18.00 @ Potilashuoneet, 4 krs
Laita tapahtuma ylös kalenteriini ja tule kokemaan kestävän muodin kauneus ja monimuotoisuus!
Yhteystiedot
Tapahtumatuottaja Henriikka Konki
henriikka.konki@paimio.fi
Kiertotalouskoordinaattori Tanja Klenberg
tanja.klenberg@paimio.fi
Lisätietoa yhteistyökumppaneista
-
Paimion kaupunki on mukana Turkin Usakin kaupungin vetämässä Twinning for a Green Future-hankkeessa, jonka tavoitteena on tukea kestävää tulevaisuutta ja vauhdittaa tekstiilialan vihreää siirtymää yhteistyön avulla. Hankkeessa kumppaneina ovat CSR Turkey ja ESIAD.
-
Koulutus on rahoitettu Euroopan unionin elpymis- ja palautumistukivälineellä (RRF), joka on EU:n elpymisvälineen (Next Generation EU) suurin ohjelma. Rahoituksen on myöntänyt Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus. Palvelukeskus edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Palvelukeskuksen toimintaa ohjaavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö.