Opiskelun tuki

Lukiolain mukaan jokaisella opiskelijalla on oikeus saada erityisopetusta ja muuta oppimisen tukea yksilöllisten tarpeidensa mukaisesti (Lukiolaki, 28 §). Lukiolaisen sekä hänen huoltajansa vastuulla on siirtää tiedot perusasteella saamastaan tuesta, jotta tuen tarpeet voidaan mahdollisuuksien mukaan huomioida opintojen alkaessa lukiossa.
Lukiossa ei ole perusopetuksen tavoin kolmiportaista tukea. Lukiolaki ei tunne oppiaineiden yksilöllistämistä, eli lukion oppimäärä ja tavoitteet ovat kaikille opiskelijoille samat. Ylioppilaskirjoitusten kokeita ei ole mahdollista yksilöllistää, eli laskea kokeen tavoitteiden tasoa.
Opiskelijan vamma, sairaus tai muu terveydentilaan liittyvä syy mahdollistaa lukio-opintojen järjestämisen osittain laista poikkeavalla tavalla.
Yllä olevien otsikoiden alta löydät Paimion lukion Tuen ja ohjauksen käsikirjan sisällön aihealueittain.
Opinto-ohjaajan tuella opiskelijat laativat itselleen henkilökohtaisen opintosuunnitelman. Opiskelijan tulee ilmoittaa opinto-ohjaajalle halukkuudestaan siirtyä 3,5 tai 4 vuoden opinto-ohjelmaan. Opiskelijoiden on mahdollista saada henkilökohtaista ohjausta, pienryhmäohjausta sekä luokkamuotoista ohjausta. Lukiosta valmistuneilla on vuoden verran mahdollisuus hakeutua jälkiohjaukseen ottamalla yhteyttä opinto-ohjaajaan.
Opinto-ohjaaja
Hanna-Kaisa Hietajärvi
Yhteydenotot Wilman kautta tai
hanna-kaisa.hietajarvi@paimio.fi
Puh. 050 3136050
Erityisopettaja:
Susanna Leveelahti
Yhteydenotot Wilman kautta tai
susanna.leveelahti@paimio.fi
p. 040 – 626 5472
Lukiolainen voi hakeutua oma-aloitteisesti terveydenhoitajan vastaanotolle tarvitessaan apua terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Terveydenhoitaja lukiolla (2.krs, kirjaston pääty) torstaisin, avovastaanottoaika ilman ajanvarausta klo 14.15 – 14.45, muuna aikana ajanvarauksella.
Lukion opiskelijoille on käytössä myös Jokelan koululla (lukion vieressä, osoite Vanha Turuntie 4) olevat avovastaanottoajat ma-ke ja pe klo 11.45- 12.45.
Katso tarkemmat tiedot Varhan verkkosivuilta (alasivulla Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto).
Yhteyden saa soittamalla, viestillä tai sähköpostitse.
Terveydenhoitaja
Jenni Kalasniemi
Yhteydenotot jenni.kalasniemi@varha.fi
Puh. 050 3834515
Katso tarkemmat tiedot Varhan verkkosivuilta (alasivulla Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto).
Lukiolla on tarjolla sekä kuraattori- että psykologipalveluita. Voit ottaa meihin yhteyttä esimerkiksi seuraavista syistä:
Varaa aika sähköpostin välityksellä tai soittamalla/viestittelemällä tai poikkeamalla avovastaanotolle. Tervetuloa!
Lukiokuraattori
Saara Peussa-Wallin
p. 040 152 3821
saara.peussa-wallin@varha.fi
Saara on lukiolla to – pe.
Anu Lång (VIRKAVAPAALLA)
Vs. lukiopsykologi
Annimaaria Kyyhkynen
annimaaria.kyyhkynen@varha.fi
puh. 040 548 5799
Annimaaria on lukiolla ti ja pe
Tiina Kuokka (virkavapaalla)