Siirry sisältöön

Ville Vähä-Sullo

alumni

toukokuu 2023

Moi!

Nimi on Ville Vähä-Sullo ja ikää 23 vuotta. Valmistuin Paimion lukiosta vuonna 2018 ja sen jälkeen elämä on kuljettanut hyvin erilaista polkua, kuin monet tavallisesti kulkevat.

Omasta lukioajasta on rennot ja mukavat muistot. Päivät kuluivat lukiolla kavereiden kanssa hengaillen ja opiskellen, peruslukiolaisen elämää. Iltaisin jalkapalloa ja kolmannesta vuodesta eteenpäin salitreenejä. Vasta kolmannella vuosikurssilla alkoi miettimään, mitä tehdä lukion jälkeen. Varusmiespalvelus, rauhanturvaajaksi ja poliisiammattikorkeakouluun opiskelemaan. Suunnitelmat muuttuvat usein ja niin myös näiden osalta. Kohta näytän, miksi vielä lukiossa ei tarvitse tietää, mitä haluaa aikuisena tehdä, etkä voi koskaan tietää, mihin elämä sinua kuljettaa.

Mitä minusta sitten tuli, mitä teen ja mitä reittiä?

Tällä hetkellä opiskelen Vaasan Yliopistossa kauppatieteitä, olen vuokranantaja ja teen vakuutusalalla töitä myynnin parissa. Tätä ennen kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden urapätkä ammattisotilaana Puolustusvoimissa sotilaspoliisin virassa ja sotilaan työn ohella aktiivista lyhyen aikavälin kaupankäyntiä osakkeilla ja kryptovaluutoilla. Enpä olisi lukiossa koskaan ajatellut elämän kuljettavan näin. Aiheita, joista en koskaan ollut kuullutkaan lukiossa.

Tämän hetkiset kiinnostuksen kohteen pyörivät pitkälti eri talouteen tai bisnekseen liittyvissä aiheissa. Mainittakoon nyt vaikka seuraavat: yrittäjyys, start-upit, myynti, sijoittaminen niin pitkällä kuin lyhyellä aikavälillä, pääomasijoittaminen, Venture Capital -rahastojen toiminta, yritysten valuaatiot, omistusrakenteet ja rahoitusratkaisut. Jotta ei ihan liikaa ammattisanastoa (jargonia, tiedän…) kiinnostuksen kohteet ole, niin tuotakoon mukaan arkisempiakin asioita, kuten edelleen mukana kulkeva kuntosali ja terveelliset elämäntavat. Podcastit ja äänikirjat ovat myös lähellä sydäntä, minut löytää aina nupit korvissa. Myös kirjojen lukeminen on tullut mukaan. Välillä on myös hyvä irroitella ja lähteä ulos. Hyvä ruoka, seura ja illanvietot ovat minulle sosiaalisena moottoriturpana hyvin tärkeitä.

Miksi juuri tämä ala?

Vuonna 2020 sattuneista syistä vapaa-aikaa oli enemmän yhteiskunnan sulkeutuessa ja ystäväni vinkkasi opiskelemastaan aiheesta, joka saattaisi kiinnostaa myös minua. Aihe oli pörssi ja lyhyen aikavälin kaupankäynti erilaisilla kohde-etuuksilla. En ollut koskaan kuullutkaan aiheista ennen, mutta parin tunnin tutustumisen jälkeen aiheet vetivät minut mukanani kuin kaninkolo Liisa Ihmemaassa-elokuvassa. Silloin tiesin, että tämä laaja ala on minua varten. Talouteen liittyvät aiheet pyörivät päässä koko ajan ja tiedon jano oli valtava.

Vain 4 kuukauden opiskelun jälkeen olin kerännyt laajan tietotaidon aiheista ja neuvoin ensimmäisiä kertoja korkeakouluissa opiskelevia kavereitani näihin aiheisiin liittyvissä kouluhommissa. Silloin heräsi ajatus itsekin hakeutua kouluun opiskelemaan. Yhteishaku oli jo sulkeutunut, joten hakeminen siirtyisi seuraavaan vuoteen. Tämä ei haitannut minua, oli enemmän aikaa opiskella omia juttuja.

Vaasan Yliopiston valitsin, koska täällä on kaikki pääainesuunnat, joista valita itselleen mieluisin. Ajattelin omaksi pääaineekseni laskentatoimea ja rahoitusta tai johtamista hakiessani kouluun. Vaasan Yliopisto on erityisen tunnettu ja arvostettu rahoituksen opetuksestaan pitkillä rahoituksen opetuksen perinteillään. Vaasasta on valmistunut muuan Nobel-palkinnon voittaja Bengt Holmström, kuin myös maailmallakin tunnettu rahoituksen professori Vesa Puttonen.

 

Opiskelun plussat ja miinukset

Plussia on valtava määrä, mutta laitetaan mielen päältä painavimmat listalle:

+ Yhteisöllinen opiskeluyhteisö, jonka mukana tuli heti valtava määrä uusia kavereita, monesta
nopeasti myös luottoystäviä.

+ Positiviinen ja kannustava ilmapiiri, ihmiset puskevat toisiaan eteenpäin asiassa kuin asiassa ja
apua/tukea saa aina, kun pyytää. Samoista aiheista kiinnostuneet ihmiset, kun lyödään yhteen,
luo usein paljon uutta ja ihmeellistä, myös muilta saatu oppi on ollut valtavaa.

+ Opetus on huippuluokkaa ja hyvin ajantasaista, opetus perustuu tutkittuun ja uusimpaan
tietoon, sekä itse opetus on hyvin opiskelijalähtöistä. Tarkoittaen, että kursseilla joustetaan
opiskelijoiden tarpeiden mukaan ja kursseja kehitetään palautteen mukaan aktiivisesti. Myös
henkilökunnan tavoittaminen on helppoa heidän ollen yhteyden päässä monikananvaisesti.

+ Koulun oheistoiminta tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia harrastaa. Opiskelijoilla on eri teemaisia
kerhoja liikunnasta kulttuuriin (esim. mailapelit, jalkapallo, laskettelu, ruoka, viini, musiikki) ja
yrittäjyydestä sijoittamiseen. Jokaiselle löytyy kerhon tai ainejärjestön järjestämää aktiviteettia
opiskelun ohelle. Huippumahdollisuuksia löytää uusia kavereita tai kehittää omaa osaamistaan
kehittämällä kerhon tai ainejärjestön toimintaa.

+ Opiskelu tarjoaa mahdollisuuden kerätä valtava verkosto erilaisia ihmisiä ympäri Suomea ja
maailmaa ympärilleen, vastaavaa tällaista mahdollisuutta verkostoitua en ihan heti keksi. On
huikea etu tulevaisuutta ajatellen tuntea suuri määrä ihmisiä erilaisilla kiinnostuksen kohteilla ja
erilaisella ammatillisella osaamisella.

+ Tulevaisuuden työelämä muuttuu kovaa vauhtia, koulutuksella takaat itsellesi kehityksen kärjessä
kulkemisen ja opintojen valmistuessa sinulla on tuore tietotaito kehittää yhteiskuntaa ja maapalloa
aidosti paremmaksi paikaksi, ainakin minä ajattelen näin.

On varmasti miinuksiakin, mutta omasta näkökulmastani huomattavasti vähemmän:

– Laskin heti opintojeni alussa, kuinka paljon häviän palkkatuloissa rahaa viiden vuoden opiskelun
aikana. Silloin se tuntui karulta luvulta ja pohdin, ettei opiskelussa olisi mitään järkeä. Sitten mietin
uudestaan, kuinka mahdollisuudet tulotason nousuun nousisivat eksponentiaalisesti koultuksen
luomien mahdollisuuksien myötä. On kuitenkin turha vähätellä sitä, kuinka opiskelijat joutuvat
melko tarkkaan katsomaan rahatilannettaan. Koskaan ei ole kuitenkaan rahahuolia ollut, mutta
onhan tilanne aivan eri kuin palkkatöissä.

– Uusi kaupunki saattaa tuntua alkuun vieraalta ja tutun tukiverkon ollessa mahdollisesti
kauempana, olo saattaa tuntua alkuun yksinäisemmältä. Tämä oli itselläni parin päivän jälkeen
selätetty, mutta saattaa viedä kauemminkin aikaa, asia kuitenkin helpottuu melko nopeasti
sopeutuessaan uuteen.

– Huijarisyndrooma. Fiilis omasta osaamisesta on täysin surkea, oman tekemisen vähättely ja
alaspainaminen kuvitellessa muiden olevan aina parempia kuin itse. Muut varmasti osaavat asiat
itseä paremmin ja saavuttavat hienoja juttuja.

Tämä on täysin höpöhöpöä, mutta sen läsnäolon huomaa helposti hyvin monessa opiskelijassa.
Myös ne parhaina ja menestyneimpinä pitämämme tuntevat tätä fiilistä ja tämän ajattelu on
turhaa kaikkien ollessa oikeasti samalla viivalla. Luomme päässämme vain illuusion jostain ihan
muusta.

Opintojen jälkeen…

Pyrin käymään opintoni hieman nopeutetusti läpi, koska halu täysipäiväiseen työelämään on kova. Opintojen jälkeen oman alani työt ovat ykkösvaihtoehtoni, mutta tarkkaa ammattia on mahdoton mainita. Ulkomailla opiskelu ja työnteko kiinnostaa kovasti, joten mahdollista mutkaa kansainvälisillä kentillä pidän todennäköisenä.

Jatko-opiskeluun minulla maisterin tutkinnon jälkeen ei ole hinkua, tarkoitan siis opiskelua esimerkiksi professoriksi. Jatkuva kehittyminen ihmisenä ja ammatillisesti on kuitenkin rakennettu selkärankaani, joten jatko-opiskelu on päivittäistä, ei välttämättä vain koululaitoksen tarjoamana. Ammatilliset lisäkoulutukset kiinnostavat aina, sekä olen miettinyt kansainvälisen MBA -tutkinnon suorittamista tai ammatillisen osaamisen karttuessa työvuosien aikana CFA -tutkintoa. Nämä ovat kuitenkin ajatuksen tasolla vasta.

Tulevaisuuden tavoitteet minulla ovat haastaa itseäni jatkuvasti erilaisissa ja mielenkiintoisissa työtehtävissä ja elämän tuomissa tilaisuuksissa. Mielestäni elämä on liian lyhyt tehdäkseen asioita, joista ei juurikaan pidä ja siksi pidän tärkeänä, että myös työstään nauttii. Pitkän tähtäimen tavoitteeksi sanon usein vapauden. Miten vapaus määritellään jääköön kaikille itselleen määritettäväksi, en oikeastaan tiedä mitä se itsellenikään tarkoittaa tai koska sen saavuttaa. Sen kuitenkin tiedän, että vapauden saavuttaakseen tulee tehdä paljon hommia, mielellään myös niitä mielekkäitä hommia. Ja tulevaisuudelle totta kai toivon perinteisiä, pitkää ikää ja terveyttä.

Viestini lukiolaisille

Kauppatieteiden opinnot avaavat monipuolisen kentän, jossa toimia laajasti erilaisissa tehtävissä ja alamme on täynnä monipuolisia osaajia. Jokaiselle jotakin niin sanotusti. Itselleni en keksi parempaa alaa kouluttautua, uskon monelle kauppatieteiden tarjoavan hyvin samanlaisen kokemuksen. Tule, näe, koe.

Kuitenkin haluan sanoa nykyisille lukiolaisille muutaman sanan kauppatieteiden ulkopuolelta. Ole rohkea ja uskalla ottaa elämän sinulle tarjoamat tilaisuudet vastaan, et koskaan tiedä kuinka ne saattavat muuttaa elämäsi suunnan lopullisesti. Maalaisjärkeä käyttäen toki, älkää tehkö mitään niin tyhmää, ettei sitä voisi korjata.

Tutustu rohkeasti uusiin ihmisiin. Ole avoimen utelias ja kiinnostunut asioista. Kysy kysymyksiä, paljon. Yleensä ihmiset vastaavat mielellään kysymyksiin ja usein ihmiset rakastavat puhua itsestään tai omista mielenkiinnonkohteistaan. Kysy siis rohkeasti, saatat saada arvokkaita neuvoja ja oppeja täysin ilmaiseksi. Tai maksaahan se alun jännityksen saada sanat suusta, mutta sen jälkeen helpottaa 😉

Vielä ei ole pakko tietää, mitä haluaa tulevaisuudessa tehdä. Ei ole mikään kiire, minäkään en tiennyt. Tai tiesin monestikin, mutta monesti se vaihtuikin. Ota aikaa itsellesi, mieti mikä kiinnostaa. ”Seek things that make you go FLOW. Those are probably the things you are most interested in”, sanoi eräs viisas yrittäjän mentaliteetista luennoiva yrittäjä meille keväällä -23. Tuo lause jäi mieleen, ajattelin sen herättävän lukijassakin ajatuksia.