Siirry sisältöön

Ristiriita- ja kiusaamistilanteisiin puuttumisen malli

Paimion perusopetuksen kouluissa on vuonna 2019 rehtorikokouksen käsittelyssä päätetty ottaa käyttöön ristiriitoihin ja kiusaamistilanteisiin puuttumisen malli, jossa huomioidaan myös ristiriita- ja kiusaamistilanteiden ennaltaehkäisy.

Sininen koulureppu, keltainen omena sekä teksti Kiusaamiselle STOP.

Paimiossa käytettävässä mallissa on huomioitu erikseen seuraavat osa-alueet:

  • Ennaltaehkäisy
  • Havaitseminen
  • Ratkaiseminen
  • Seuranta

Kiusaamisen määritelmä

Koulukiusaamisella tarkoitetaan sitä, että joku oppilas joutuu toistuvasti saman tai muiden luokkien oppilaiden kiusaamisen kohteeksi. Kiusaajia voi olla yksi tai useita. Kiusaaminen voi olla esimerkiksi tönimistä, lyömistä, haukkumista ja pilkkaamista, yksin jättämistä tai mitä tahansa sellaista toimintaa, jolla pyritään vahingoittamaan tai loukkaamaan toista. Kiusaamista ei ole kahden tasaväkisen oppilaan riitely tai tappelu keskenään. Kiusaamista eivät myös ole satunnaiset, milloin kehenkin kohdistuvat hyökkäykset.

Kiusaamista on se, että yhdelle ja samalle oppilaalle aiheutetaan toistuvasti pahaa mieltä.

Christina Salmivalli, 1998